maanantai 8. huhtikuuta 2019

Carmel

Ei ole meinannut löytyä inspiraatiota blogin kirjoittamiseen, mutta nyt kun kotiinpaluuseen on vain muutama päivä, päätin kunnostautua tällä saralla! Kuvia Carmelin reissusta ajallisesti epämääräisessä, mutta aiheenmukaisessa järjestetyksessä. Ensimmäisenä kuvia Carmelin keskustasta, josta löytyy paljon patsaita (joita muuten kaikki carmelilaiset dissaavat, mutta muualta tulleet rakastavat). 












Sitten vaihteeksi ruokakuvia. Käytiin paljon ulkona syömässä eri kokoonpanoilla ja tehtiin myös ruokaa kotona. Grilled cheese menee nyt kyllä itselläkin kotona testaukseen, niin nopea, helppo ja hyvä. Olin ihan unohtanut koko ruuan!








Viimeisenä päivänä ennen lähtöä takaisin Atlantaan dadi käytti minua kirjastolla sanomassa moikat mamille. Dadi oli maaliskuun "the artist of the month" ja hänen valokuviaan oli näytillä ja myynnissä kirjastolla. Muutamia tauluja oli jo myyty, joten samalla reissulla hän asetteli uusia seinälle. Esille pääsi myös Helsingistä otettu kuva! 





Toki myös vanhaa koulua tuli ihailtua, mutta nyt vain ulkopuolelta.



Sitten olikin aika ottaa suunta takaisin kohti Atlantaa.



torstai 21. maaliskuuta 2019

Chicago

Torstaina lensin Atlantasta Indianapolikseen! Oli niin hauskaa tulla takaisin toiseen kotiin, kaikki oli toisaalta niin tuttua mutta kuitenkin niin erilaista! Todella outoa tulla takaisin kuuden vuoden jälkeen. Mentiin syömään meksikolaiseen torstai-iltana ja perjantaina burgerilounaalle kun isovanhemmat Gma Betty ja Gpa Gary tulivat käymään. Caroline tuli myös käväisemään perjantaina, mutta liittyi seurueeseen Chicago reissulle, eli ehdimme viikonloppuna viettää aikaa porukalla.


Lauantaina lähdettiin heti aamusta kohti Chicagoa. Oli St. Patrick's Day viikonloppu ja meno sen mukaista. Eli paljon ihmisiä kaikkialla ja joki oli värjätty vihreäksi. Syötiin lounasta, kierreltiin ympäri kaupunkia ja mentiin hetkeksi lepäämään hotelliin korttipelin merkeissä ennen päivällistä. Päivällistreffit oli sovittu momin serkun ja hänen miehensä kanssa kreikkalaiseen ravintolaan.













Sunnuntaina noustiin ylös, etsittiin lähistöltä aamupalapaikka ja aamupalan jälkeen lähdimme science and industry museoon. Siellä saikin kulumaan aikalailla koko päivän eikä silti ehditty kiertää koko museota. Kotona Carmelissa oltiin varmaan vasta 20.30 jälkeen.